Meillä ollaan aloiteltu treenikautta tänä syksynä varsin hitaanpuoleisesti, sillä lauman kasvettua on vetotreenit jääneet toistaiseksi enemmän taka-alalle. Joikun kanssa ollaan edelleen pitkin syksyä keskitytty käskyjen, suuntien ja perus tottelevaisuuden treenaamiseen niin kauan kun ikä ei ihan vetotreeneihin ole riittänyt. Jimmyn treenaaminen on siinä samalla jäänyt sivuun myöskin, sillä yksin Jimmyä ei kauheasti vetäminen kiinnosta ja Jimmyn viime kauden treenikaveri Koda asuu nykyään toisella paikkakunnalla. Junnuarjen lisäksi loppukesästä meille muutti edesmenneen isäni 10-vuotias dreeveri-papparainen eläkepäiviään viettämään, joten kun koiramainen arki on triplaantunut ja siihen vielä lisänä omat arjen velvollisuudet, niin tässä on ollut niin koirilla kuin isäntäväelläkin vähän sopeutumisen paikka.
Koiramaista arkea
Joikusta on kasvanut hieno nuori mies ja on ollut hauska huomata, miten jatkuvasti yhä enenevissä määrin Joikun pentuluonteen takaa on alkanut näkymään sellaisia ison huskyn piirteitä. Toki edelleen niitä pentumaisiakin piirteitä Joikussa näkyy ja välillä mm. kiljutaan kurkku suorana jos esimerkiksi ei herkkuja tipu, mutta nämä urokset nyt muutenkin tuntuvat olevan vähän sellaisia ikuisia kakaroita -ainakin mitä edelleen Jimmyn käytöksen perusteella voisi sanoa.
Nopeasti se pentuaika vain menee
Joiku täytti lokakuun viimeinen päivä 10kk ja sen kunniaksi päätimme kokeilla, miten pojilta vetohommat yhdessä sujuu. Tätä ennemmin Joikua ollaan jokusen kerran totutettu vetovaljaisiin ja ollaan käyty poikien kanssa juoksemassa. Tiedostimme ottavamme riskin siinä, että laitettiin pojat saman tien yhdessä vetämään yksilötreenauksen sijaan, mutta vaikka Jimmy onkin sellainen hieman "sunnuntaivetäjä", on tällä kuitenkin käskyt hallussa ja edellisen kauden perusteella satunnaisesta vetoinnosta huolimatta Jimmy osaa keskittyä eteenpäin kulkemiseen ympärillä olevien häiriötekijöiden sijaan. Oikeastaan ainoat miinukset Jimmyssä mitä tulee vetotreeneihin, ovat juurikin vetoinnon satunnaisuus ja ääniarkuus, mitä tulee takana tulevaan menopeliin. Viime kaudella tosin ääniarkuudenkin suhteen tapahtunut kehitys oli huomattava.
Tähän mennessä Joiku taas on osoittanut olevansa todella reipas tapaus, suorastaan peloton. Esimerkiksi jos imuroidaan, niin siinä missä Jimmy menee sängyn alle kamalaa ääntä karkuun, Joiku makaa reporankana kyljellään vaikka imuroisi aivan tämän vierestä, eikä pahemmin vaivaudu siirtymään edes käskystä. Tuohon reippaaseen luonteeseen kun lisää vielä Joikun todella kovan vetoinnon, en huolestunut riskistä laittaa poikia samantien yhdessä pyörän eteen.
Poikien ensimmäinen yhteinen treenimatka oli huikea kilometri ja mieheni sai kunnian toimia musherina (arkajalkuudellanihan ei ollut asian kanssa mitään tekemistä). Siinä poikia asetellessani liinoineen pyörän eteen Joiku hieman katseli taakse sen näköisenä, että päässä raksutti ajatuksena "Miksi tuo yksi on tuolla takana? Mikäs tämä homman nimi nyt oikein on?", mutta kun käsky eteenpäin kävi ja pojat pääsivät vauhtiin, ei Joiku edes vilkuillut taakseen! Matkassa ei montaa minuuttia mennyt ja takaisin varikolle pinkoi iloisen näköinen huskykaksikko kielet pitkällä. Isäntä totesi, että ikinä aiemmin ei ole noin paljon vauhtia ollut!
Tästä on nyt hyvä jatkaa treenailua ja ehkä sieltä tuo Jimmykin alkaa saamaan lisää treeni-intoa kun kaverina on tuollainen yli-innokas voimapakkaus. ;)
Vauhdin hurmaa
Tähän loppuun vielä videonpätkää tuosta treenistä. :)
