Treeniä ja synttäreitä

Viime viikolla päästiinkin sitten jo vähän reippaammin treenaamaan! Treeniviikko alkoi jo heti maanantaina, kun suunnistimme aamusta Porin metsään yhteistuumin ystävämme Lillin ja tämän huskyn, Kodan kanssa.
Jimmy ja Koda ovat siinä mielessä hyvä parivaljakko kun kummankin treenitausta on vetohommien suhteen vähäinen, tyyliin perusjutut hallussa mutta ei sen enempää. Lisäksi molemmat ovat aika lupsakoita luonteeltaan, hieman ehkä jopa mammanpoikia, sillä toistaiseksi kummallakaan ei ole kotona koirakaveria. Koda on tottunut harrastamaan Lillin kanssa, Jimmy taas minun ja mieheni kanssa.
 Aikaisemmin ollaan treenattu niin, että yksi toimii musherina (yleensä mieheni) ja loput vain pyöräilevät mukana. Siinä on huomannut selkeästi miten koirat vilkuilevat jos pyöräilijät jäävät jälkeen ja ylipäätään sanotaan, että vetotreeneissä ns. jäniksen käyttö ei ole hyvä juttu. Näin ollen ollaan nyt pari kertaa treenattu Kodan ja Jimmyn kanssa niin, että ainoastaan musher lähtee lenkkipolulle ja muut jäävät varikolle odottamaan.

Ensimmäisellä kerralla mieheni toimi jälleen musherina ja me jäimme Lillin kanssa varikolle. Yllätys oli suuri kun mieheni tuli takaisin alta aikayksikön! Koda oli kuulemma yks kaks tehnyt täyskäännöksen takaisin, eikä siinä auttanut muu kuin palata takaisin. Matka jäi niin lyhyeksi, ei varmaan puoltakaan kilometriä, joten Lilli päätti kokeilla mennä poikien kanssa vielä. Ajattelin, että eiköhän tuolla kokoonpanolla homma toimi, sillä jos Lilli on mukana, on Kodalla intoa vetää ja Jimmy taas on ennenkin mennyt vieraan musherin kanssa.
 Nyt pojat vetivät hieman pidemmälle, mutta tällä kertaa Jimmyn meno vuorostaan oli hyytynyt, kun tämä oli tajunnut ettei isäntäväki ollutkaan mukana!
 Maanantaina sitten kokeiltiin uudestaan samaa järjestelyä, että Jimmyn ja Kodan kanssa matkaan lähtee Lilli. Taas kerran aikalailla samassa kohtaa Jimmy löysäsi liinat ja päätti että takaisin on palattava. Voi näitä meidän mammanpoikia!

Keskiviikkona vietettiinkin sitten Jimmyn 4v-synttäreitä. Juhlapäivän kunniaksi Johanna kävi hieromassa Jimmyn ja ilokseni sain kuulla, että tällä kertaa jumeja ei löytynyt juuri lainkaan! Hieronnan jälkeen tein Jimmylle synttärikakun ja tämä sai myös lahjaksi jättikokoisen puristeluun. Kyllä kelpasi herkutella!

Synttärisankari.

Torstaina käytiin vaihteeksi pinkomassa koirapuistossa. Aluksi näytti siltä, että Jimmy saa puistoilla yksin, mutta onneksi sitten saatiin kuitenkin seuraa. Otinpa kerrankin kamerankin mukaan niin sai räpsiä vähän kuvia, kun toinen nautti vauhdin huumasta pinkoessaan täysillä puistoa ristiin rastiin. Harmi vain kun keli muistutti enemmän jotain kevään loskasäätä, kuin marraskuista talvea. Kotona pääsikin sitten taas pesemään koirapyykkiä.

 *Naurattaa*

 Täältä mä tuuuunn!

Perjantaina treenailtiin Johannan koirien kanssa Porin metsässä. Jimmy sai treenikaveriksi Gimman ja meidän oli tarkoitus mennä pyörällä Katinkuruun saakka, jos koirat vain jaksavat. Tästä matkaa kertyisi yhteensä noin 7km. Johanna lähti edellä Emman ja Fanin kanssa pawilla ja me tulimme perässä. Asiat eivät kuitenkaan menneet niin kuin Strömsössä, sillä noin muutaman sadan metrin jälkeen ensimmäisen risteyksen kohdalla oli alikulkutunneli, josta olisi pitänyt jatkaa suoraan eteenpäin. Huusin 'eteen', mutta koirat kääntyivät oikealle. Yritin palata takaisin alkuperäiselle reitille käskemällä koiria kääntymään vasemmalle alikulun jälkeen, mutta huutoni kaikuivat kuuroille korville. Matka jatkui siis eteenpäin kunnes pysäytin koirat tajuttuani, ettei reitti vie minnekään. Käänsin pyörän ja selvittelin liinat, jonka jälkeen palattiin takaisin ja yritin uudestaan koirat saada kääntymään alikulun kohdasta, tällä kertaa oikealle siis. Kömpelösti saatiin käännös tehtyä ja hetken matka jatkui, kunnes töppöjalkaisen Gimman vauhti muuttui hädin tuskin raviksi ja koipeliini-Jimmy taas vain löntysti vierellä. Kehotuksista huolimatta molemmat vain jolkottelivat liinat löysällä ja tein päätöksen, että palataan takaisin. No, paluumatka sujuikin sitten ihan kivasti! Harmi vain kun matka jäi hieman lyhyeksi. Selkeästi lainakoira Gimmaa epäilytti jokin sen alikulun läpi menemisessä ja ehkäpä vieras musher oli myöskin sellainen juttu, että käskyjen kuuntelu ei neitiä niin kauheasti huvittanut.
 Varikolla odoteltiin sitten mieheni ja koirien kanssa Johannaa takaisin. Gimmalla oli kauhea tarve vahtia palautusjuomakulhoja, jotta Jimmy ei menisi kulhoille. Mainittakoon tässä kohtaa, että kyseiset kulhot eivät Jimmyä kiinnostaneet lainkaan. Pidin sitten neuvonpitoa asiasta Gimman kanssa komentaen tätä olemaan pörisemättä Jimmylle ja kiskomatta kuppien suuntaan. Innokas kiskonta loppui aina hetkeksi, kun komensin Gimman maahan ja tämä napitti minua silmillään haukahtaen malttamattomana: noniin näetkö, minä tottelin, sitä herkkua tänne nyt jo! Hupsu tyttö.

Saavuttuaan varikolle, kerroin Johannalle meidän kovin lyhyeksi jääneestä treenistä ja hän sitten ehdotti, että tultaisiin iltapäivällä vielä käymään heillä, niin Jimmy pääsisi vetämään yhden hänen koiransa kanssa, jonka kanssa tänään pitäisi treeni vielä tehdä.
Iltapäivällä musherina toimi mieheni, eikä tällä kertaa tullut mutkia matkaan, vaan Jimmykin pääsi vetämään enemmän kuin kilometrin! Kaiken kaikkiaan matkaa kertyi reilu kolme kilometriä.

Essi ja Jimmy

Sunnuntaina treenailtiin vielä viimeisen kerran sille viikolle. Tällä kertaa Jimmy pääsi vetämään valjakossa sanan varsinaisessa merkityksessä. Aikaisemmin Jimmy on mennyt ainoastaan kahden koiran kokoonpanolla, mutta tällä kertaa viisi koiraa pääsi mönkijän eteen tekemään voimatreeniä. Johanna toimi musherina ja mieheni lähti pyörällä varmuuden vuoksi mukaan, sillä kun mukana oli uusia, mönkkäriin tottumattomia koiria kuten Jimmy ja Koda, on hyvä että mukana on joku, joka voi ottaa tarvittaessa koiran, jos koira päättääkin tehdä täysstopin valjakossa. Me jäimme Lillin kanssa varikolle, minä kameran kanssa valmiuteen ja Lilli laittoi koirille palautusjuomat valmiiksi. Aluksi Koda oli pyöräkoirana, eli lähimpänä mönkijää, jonka jälkeen vauhtiparina oli Jimmy ja Essi ja johdossa Emma ja Fani. Liikkeelle lähdettäessä molemmat pojat vilkuilivat taakseen epäluuloisesti mutta lähtivät kuitenkin matkaan.
 Lillillä ja minulla oli jännittävät viisitoista minuuttia kun odottelimme valjakon saapumista, sillä koskaan ei tiedä varikolla seisoskellessa, että mitä matkan aikana tapahtuu! Iloksemme saimme kuitenkin huomata, että valjakko tuli takaisin ja meidän kummankin koirat olivat mukana, ainoastaan Koda oli siirretty Jimmyn viereen ja Essi pyöräkoiraksi. Matkaa kertyi reippaat kolme kilometriä ja kotiin viemiseksi tuli väsynyt huskyrulla.

 Vai pitäisi heti aamutuimasta treenaamaan lähteä?

 Alkulähdössä näkee toisinaan lentäviä koiria!

 Lähtökiihdytys.

 Johdossa Fani ja Emma, vauhtiparina Koda ja Jimmy, pyöräkoirana Essi

Unirulla.

Treenailua

Näin ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan huskyn omistajana on vetotreenit tulleet osaksi arkea vasta hiljattain kunnolla. Pentuna opetin Jimmylle kyllä käskyt mennään, vasen, oikea ja seis ja noin vuoden ikäisenä harjoiteltiin ensin renkaan vetämistä, mutta siihen ne vetotreenit oikeastaan jäivätkin. Silloinen poikaystäväni uskalsi jokusen kerran tehdä pientä vetotreenin pätkää pyörällä ja pari vuotta sitten talvella sain käyttööni rollaattorin jolla itse uskaltauduin lähtemään treenaamaan, suhteellisen kohtalokkain seurauksin. Tuollainen lyhytjalaksinen rollaattori, mikä käytössäni oli, oli nimittäin varsin kiikkerä menopeli ja jonkun kerran käytiinkin sen kanssa sitten pöpelikössä!
Untuvikolle ja varsinkin tällaiselle minun kaltaiselleni nössölle vetotreenaaminen on aluksi aika hurjaa menoa, sillä vaikkapa pyöräilemään tai autoa ajamaan opeteltaessa sitä voi lähteä hitaasti liikkeelle kunnes menopelin hallinta on vakaata, mutta koira taas lähtee pinkomaan sata lasissa heti alusta asti. Aika äkkiä sitten tuli jätettyä rollaattori vain varastoon pölyttymään ja Jimmy pääsi vetämään vain juoksuvyössä lenkeillä.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää
Vaikka olinkin valjakkoharrastuksesta paljon lukenut niin kirjoista kuin netistäkin, niin paras opettaja on käytäntö. Joskus kuitenkin käytännön kautta mentäessä joutuu oppimaan asioita kantapään kautta ja jos jossain asiassa on tehnyt virheitä, seuraukset näkyvät myöhemmin. Jimmyn kanssa treenaillessa tällainen asia oli ääniarkuus, joka vielä tänäkin päivänä vaikuttaa hieman Jimmyn treenaamiseen.

Vetotreenauksen alkeita kun käytiin Jimmyn kanssa läpi, minulta jäi väliin täysin koiran totuttaminen perässä tulevan esineen ääneen ja siirryimme saman tien kevyehkön taakan vetoon, kun käskyjen opit olivat menneet perille. Toisin sanoen Jimmy ei perässä vetänyt aluksi mitään ketjuja tai muuta kolisevaa, joka näin jälkeenpäin mietittynä olisi ollut ehdottomasti paras tapa aloittaa. Sen sijaan siirryimme suoraan auton renkaan vetoon. Renkaanvetoharjoitusten jälkeen oli tosiaan satunnaisia kertoja pyöräilyä ja sitten ne muutamat rollaattorikokeilut, joista ainakin kaksi kertaa olivat kunnon fiaskoja.
Näiden treenien välissä oli aikamoisia taukoja ja nuo pari ikävää treenikertaa varmaan aiheuttivat jonkinlaisia traumoja Jimmylle, sillä lopputulemana oli, että viime tammikuussa kun yli puolen vuoden treenitauon jälkeen laitettiin Jimmy pawtrekkerin eteen ystävämme luona, se koitti vain pakittaa pois valjaista häntä koipien välissä!
Käytännössä saatiin aloittaa melkeinpä nollasta treenaaminen ja ensin Jimmy pääsikin juoksemaan ihan vain kanssani juoksuvyössä jonkin matkaa, jonka jälkeen kokeilimme uudestaan ja koirakaverin kanssa vetämistä. Pienen alkulämmittelyn jälkeen ja innokkaan kaverin kanssa sitä sitten jo aika reippaasti lähdettiin vetämäänkin!

Ensimmäinen treenikausi
Kun säät vihdoin sallivat, aloitettiin treenaaminen syyskuun loppupuoliskolla ja muutamat ensimmäiset kerrat treenailtiin ystävämme Johannan ja hänen koiriensa kanssa. Tällä kertaa pitkästä tauosta huolimatta Jimmy lähti koirakaverin kanssa heti vetämään, eikä pakitellut valjaista heti kun tajusi joutuvansa pawin eteen!
Aina ei kuitenkaan aikataulujen takia yhteistreenit olleet mahdollisia, niin päätettiin kokeilla, miten Jimmy menee yksin pyörän edessä ja hyvinhän sekin on sujunut. Nyt ollaankin pyritty pitämään treeni säännöllisenä ja ollaan treenattu noin kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Matkat ovat vielä aika lyhyitä, perus treenimatka on ollut 2-3km ja pisimmillään ollaan kerran tehty noin kuuden kilometrin lenkki.

Treenikauden alussa innostuin valtavasti siitä, miten Jimmyn kanssa vetohommat näyttäisi oikeasti olevan mahdollisia ja päätin, että nyt täytyy vain lisätä treeniä niin saa koira tehdä sitä mihin se on luotu ja saadaan pois sitä edellä mainittua ääniarkuuttakin. Jimmy kun vieläkin pelästyy jos mennään vaikkapa juurakkoista polkua pitkin ja takana tuleva pyörä rämisee äänekkäämmin: nykyään se liikkuu eteenpäin kyllä, mutta vilkuilee silti taakse aina välillä hieman epäluuloisesti.

Lähdössä treenaamaan koirakaveri Kodan kanssa.

Hyvät valjaat ja harjoitus tekee mestarin
Aika pian sain kuitenkin huomata, että pelkästään se, että treenataan säännöllisesti, niin koira kehittyy ei riitä, vaan valjakkoharrastuksessa on monia muitakin huomioon otettavia seikkoja!
Kaikki lähti siitä, kun linkkasin facebookissa erääseen husky-ryhmään pätkän meidän treeneistä ja aloitin keskustelun siitä, että miksi Jimmyn liikkeellelähtö on niin laiskaa. Sillä vaikka nyt sainkin Jimmyn menemään eteenpäin ilman että se olisi yrittänyt vain karata peruuttamalla pois valjaista, ei sen liikkeellelähtö ollut mitenkään kovin vauhdikas vaan vasta treenin loppupuoliskolla Jimmy innostui kunnon reippaaseen laukkaan ja Johannan koirankin kanssa mentäessä Jimmyn oma meno oli vähän laiskahkoa verrattuna tähän toiseen koiraan. Aluksi Jimmyn treenivideo sai positiivista palautetta, jonka johdosta linkkasin keskusteluketjuun vielä editoimattoman version ko.treenistä. Editoimattoman version nähtyään ihmiset alkoivat esittää mahdollisia syitä laiskaan starttiin ja huomio kiinnittyi ensimmäisenä Jimmyn juoksutekniikkaan, peitsaamiseen. Hölmönä googletin tuon termin ja yritin katsoa tarkkaan videolta, että näkyykö siinä tosiaan tuota mainittua käyntitapaa ja kyllähän se Jimmy siellä tosiaan eteni peitsaten.
Kommentoijat olivat huolissaan tästä ja suosittelivat käyttämään osteopaatilla ja laittamaan koira sairaslomalle kokonaan vetotreeneistä. Eräs huskykasvattaja huomautti myös, että valjaat eivät ole sopivat.
Siinä kohtaa, keskellä yötä ihmisten kommentteja lukiessani minuun iski epätoivo. Ei helvetti, eihän tästä tule mitään jos en edes tajunnut, että koirani juoksee kipeän näköisesti, sillä on epäsopivat valjaat ja olen sitä vain sokeasti treenannut. Hetken aikaa asiaa objektiivisesti pohdittuani totesin kuitenkin itselleni, että Jimmy vetää silti aina vetotreenien viimeisen kilometrin ihan sata lasissa, eli ehkä mistään lihasjumeja vakavammasta asiasta ei ole kyse. Minun oli myös pakko myöntää että Jimmyn tämänhetkiset vetovaljaat olivat venähtäneet käytössä, joten uusien valjaiden hankinta olisi ehkä tosiaan paikallaan. Se järkevä puoli minussa kyllä tiesi ja ymmärsi ettei kaikkea voi tietää ja tajuta kun on vasta ensimmäistä syksyä säännöllisesti näitä juttuja harrastanut.

Tuumasta toimeen.
Huskyharrastajaystäväni Johanna on myös urheilukoirahieroja, joten pyysin häntä käymään hieromassa Jimmyn ja itseasiassa aikalailla samoihin aikoihin tuon fb-myrskyn kanssa hän oli koirapuistotreffeillä todennut, että Jimmyllä tuntuu olevan jonkin verran lihasjumeja. Hieronnan lisäksi päätin vähentää vetotreenien määrää kolmesta kerrasta viikossa kahteen. Treenejä en jättänyt kokonaan pois, koska Jimmy ei näyttänyt muuten mitenkään kipuilevan ja halusin nähdä tarkemmin, että miten paljon treenatessa se Jimmyn kulku oikein sitä peitsaamista on. Päätin myös hankkia Jimmylle ihan omat valjaat ulkoiluun, niin että vetovaljaat olisivat vain vetohommia varten. Jossain vaiheessa nimittäin päädyin käyttämään Jimmyllä vallan vetovaljaita ulkoillessa.

Näytti siltä, että välillä treenatessa oli tuota peitsaamista, välillä ei. Peräpään liike oli kuitenkin joka tapauksessa treenien alussa jäykähköä, vaikka lämmittelystäkin pidettiin kyllä huoli ennen treeniä,  meillä on nimittäin yleensä tapana mennä treenipaikalle ja takaisin kävellen, jolloin sekä lämmittelyt että palautusliikunnat tulee näppärästi hoidettua.
Jonkin ajan kuluttua siitä kun Jimmylle hankittiin perus ulkoiluun tavalliset y-valjaat, alkoi Jimmyn liike olemaan rennompaa ihan tavallisilla kävelylenkeilläkin. Lieneekö peräpään jumiutumiseen syynä sitten vain se, että Jimmy käytti jatkuvasti samoja valjaita, jotka eivät tosiaan enää istuneet niin kuin piti plus tietenkin vetotreenien myötä lisääntynyt lihasten käyttö. Ei mielestäni ole lainkaan kaukaa haettua, että jos koira kulkee epäsopivissa valjaissa jatkuvasti, se myös oppii kulkemaan siten että lihasjumien laukeamista edistävän liikunnan sijaan lihasjumit itseasiassa vain tulevat uudestaan ja uudestaan takaisin.

Ulkoiluvaljaiden testausta ensilumen aikaan.

Kävimme reilu viikko sitten tapaamassa Arctic Power-kennelin kasvattajaa ja siinä keskustellessa tuli puheeksi myös tuo vetovaljaiden istuvuus. Jimmyllä kun on pitkä selkä, mutta aika solakka käyttiksen rakenne, niin joko valmisvaljaat jäävät liian lyhyiksi tai jos selkäosa on sopivan pituinen, niin sitten valjaat eivät istu rintakehän kohdalta. Mittatilausvaljaiden hankinnassa taas epäilyttää oma mittaustaito ja tässä ihan omilla nurkilla ei näitä vetovaljaiden valmistajia löydykään, niin ei pääse valmistajan luoksekaan mitattavaksi. AP:n kasvattaja lupasi auttaa istuvien valjaiden kanssa, sillä hänelläkin oli vetovaljaita myynnissä ja niin me sitten saimmekin Jimmylle uudet valjaat!

Liian isoiksi venähtäneet valjaat.

 Uudet vetovaljaat.

Jimmy pääsi testaamaan valjaitaan ensimmäisen kerran parin päivän päästä, kun mieheni lähti kavereineen patikoimaan Jimmy mukanaan. Vetotreeneissä valjaita testattiin ensimmäisen kerran viime viikolla ja istuvuus edellisiin valjaisiin verrattuna oli selkeästi parempi! Aikaisemmin Jimmyn ongelmana tuntui olevan sivuttain vetäminen, mutta näillä uusilla valjailla tämäkin ongelma näytti poistuneen. Myös takapään liike näytti olevan nyt luontevampaa.

Retkeilyä.

Vaikka näytti siltä, että ratkaisut treeniongelmiin löytyivät valjaiden vaihdon myötä, päätin silti varmuuden vuoksi käyttää Jimmyn selkä- ja lonkkakuvauksessa, että saadaan poissuljettua luustolliset ongelmat. Viime torstaina käytiin kuvauksessa ja vaikka etukäteen jännitinkin mitä siellä sanotaan, oli kaikki kunnossa ja kivi vierähti sydämeltä kun sai tuonkin potentiaalisen syyn lihasjumeihin poissuljettua.
Näyttäisi siis siltä, että vetotreenit voivat jatkua ja siirrytään taas siihen kolme kertaa viikossa treenailuun!

Kaikki oli kunnossa :)

On se vaan niin rakas <3

Loppuun vielä videota tämän päivän treeneistä koirakaveri Kodan kanssa. :)

Tästä se lähtee

Pe 18.1.2013
Haettiin Jimmy (rek. nimi Amur) Viinijärveltä. Lähdettiin matkaan aikaisin aamusta ja yhden jälkeen oltiin perillä kasvattajan, Riikan tykönä. Pentu oli ujo ja kun sain ensimmäisen kerran pikkusen syliini, se tärisi pelosta ja ihmetteli joka puolelta tulevia käsiä jotka tahtoivat rapsuttaa sitä.
Tehtiin paperit, Riikka laittoi pikkuselle kaulapannan (itse kun sitä ei uskaltanut laittaa ettei säädöt mene pieleen) ja sitten lähdimme paluumatkalle. Aluksi pentu katseli takapenkiltä pahvilaatikosta pikkuisen levottomana ympärilleen, mutta jonkin ajan kuluttua tämä rauhoittui. Jimmy nukkui kolmisen tuntia putkeen, jonka jälkeen oli ensimmäinen ja ainut paluumatkan pysähdys Viitasaaren ABC:lla. Vein Jimmyä ulos jaloittelemaan ja hienosti tämä teki asiansa lumeen. Autoja ja outoja ääniä pikkuinen vähän vierasti, mutta sitten vietiinkin pieni nopeaa takaisin autoon, jotta ei saa liikaa kylmää ulkona, olihan tämän talven kovimpia pakkasiakin juuri tuolloin. Loppumatka sujui yhtä hyvin kuin tähänkin asti, pikkuinen jatkoi uniaan kotipihaan saakka.
Sisällä sitten tutustuttiin uuteen asuinympäristöön ja pian löytyi uusista leluista se suosikkilelukin; vinkusaukko joka sai jo ensimmäisenä iltana kovaa kyytiä.

Ensimmäinen viikonloppu
Pian koitti myöhäinen ilta, jolloin oli aika laittaa Jimmy nukkumaan varta vasten hankittuun kevytmetallihäkkiin. Tämähän ei ollut yhtään mieluinen paikka pikkuiselle, joten melkoinen meteli alkoi, kun reppanan sinne laitoimme. Aika äkkiä otettiin toinen sieltä pois, kun hätä oli niin suuri että ihan kipeää itsellä teki kuunnella sitä itkua. Jonkin ajan kuluttua sain kuitenkin pikkuisen rauhoittumaan syliini ja sen jälkeen laitettiin Jimmy takaisin häkkiin nukkumaan, jossa se jatkoi unia. Vaan eipä kauaakaan kun tämä heräsi jälleen ja alkoi itkemään kun luuli jääneensä ihan yksin. Edessä oli jokseenkin uneton yö, jota säesti Jimmyn surkea itku ja ulvonta, jopa siinä määrin että avokki ehti jokusen kerran hermostumaankin pikkuiselle. Hetkittäin Jimmy väsyi metelöimiseensä ja nukahti. Seuraavan kerran itse heräsin kun puoli kuuden aikaan alkoi taas se itku. Vein Jimmyä ulos ja samalla avokki siivosi häkin pennun sotkuista. Sitten jäin olohuoneeseen väsyneenä pennun kanssa, joka nukahti saman tien jalkoihini kun ei tarvinnut olla yksin. Pieniä nokosia siinä itsekin vetelin. Jonkun tunnin päästä laitoin ruokaa Jimmylle ja revin miehekkeen ylös sängystä. Olin itse aivan naatti. Jossain kohtaa nukahdinkin sitten muutamaksi tunniksi sohvalle, niin ettei mitään muistikuvaa, muuta kuin siitä, että nukahdin pentu sylissä ja jossain kohtaa Jimmy oli lähtenyt pois sylistä ja sen märkä kuono osui naamaani kun nukuin kyljelläni. Takana oli siis älyttömän raskas vuorokausi ja yö. Lauantaipäivä kului muutenkin vähän väliä pennun pissoja ja kakkoja siivoten. Pelottavasti alkoi näyttää siltä että se piti häkkiään vessana: suurimmaksi osaksi se meni sinne ainoastaan tekemään asiansa.
Jotta saatiin ehkäistyä häkin muuttuminen vessaksi, vietiin ruokakupit sinne sekä jotain Jimmyn leluja. Toinen yö sujui kutakuinkin samaan malliin kuin edellinen: kauhea itku kesti monta tuntia kun raukka teljettiin häkkiin unille. Avokki vei yöllä pentua pihalle välillä ja itse nukahdin totaalisesti koska olin niin väsynyt. Aamulla taas edessä oli häkin siivoaminen ja nukkumamaton ja lelujen peseminen, koska pentu oli kaiken onnistunut sotkemaan. Vähän väliä sai muutenkin kuurata sieltä täältä pennun pissoja ja kakkoja. Tuntui että mihin ihmeeseen tässä olikaan tullut ryhdyttyä.

Ensimmäinen viikko
Eilen, maanantaina alkoi näyttää siltä että pentu jo alkoi hoksaamaan idean siihen, miksi sitä vietiin vähän väliä pihalle. Muutenkin tihensin ulkona käyntejä ja pentu alkoi tekemään jo kakkansakin ulkona, ensimmäistä kertaa! Jokaisen onnistuneen ulkona käynnin seurauksena Jimmy sai makupalan ja kehuja ja rapsutuksia. Tämä tuntui oivaltavan että ulos kannattaa asiansa tehdä. Vahinkoja toki sisälle pääsi myös sattumaan, mutta suurimmaksi osaksi häkin perälle sanomalehdelle ja pääasiassa silloin, kun pentu oli pistetty häkkiin nukkumaan. Ruokailua on yritetty myös rytmittää siihen, että neljä kertaa päivässä pentu saisi ruuan ja niin, ettei viimeinen ruoka menisi hirveän myöhälle.
Tänään on jo ollut paljon vähemmän vahinkoja sisällä, häkkiä on saanut siivota yöunien jälkeen ja sen jälkeen kun uudestaan laitoin pennun häkkiin nukkumaan kuuden jälkeen ja pari pientä pissavahinkoa on sattunut eteisen lattialle, lähelle ulko-ovea mainittakoon, mikä vähän kompensoi vahinkoja. Pikkuinen ei vielä pyytää osaa ulos, mutta menee eteiseen pyörimään mistä tietää että nyt äkkiä ulos. Ikkunan alustasta on tullut ulkona pennulle ”vessa”, joka on sikäli hyvä paikka, että sen saa sinne nopeasti vietyä ja ei häiritse visuaalisesti ihmisiä.
Käskyistä pentu osaa jo tunnistaa oman nimensä ja kutsun sekä ei:n, mikä on jo todella hyvä. Myös häkissä itkeminen on vähentynyt. Enää ei pitkin yötä pidetä huutometeliä, ainoastaan aluksi kun pentu sinne joutuu. Ruokailukin on tänään saatu rytmitettyä siihen neljään ateriaan ja enimmillään yksittäisessä ruoka-annoksessa on puolet ollut uutta penturuokaa.

Pian edessä on viides yö, saas nähdä miten sujuu.

Ylläoleva teksti on pentupäiväkirjasta, jota minun oli tarkoitus kirjoittaa kun huskyni Jimmy tuli taloon. Jostain harmillisesta syystä pentuaika kuitenkin meni pennun kanssa touhatessa, sen sijaan että olisin jatkanut pentupäiväkirjan kirjoittamista ja kirjoittelu jäikin tähän. 
Tänä päivänä kieltämättä harmittaa moinen laiskuus, olisihan se nimittäin kiva palata takaisin pentuajan kommelluksiin -niin hyviin kuin huonompiinkin hetkiin. Vaan tehty mikä tehty, tai jätetty tekemättä. Koiran omistamisen onni on kuitenkin se, että jokaiseen päivään mahtuu jos jonkinmoista kommellusta, eli eiköhän sitä kirjoitettavaa tule jatkossakin. Josta päästäänkin siihen, että mitä tämän blogin olisi tarkoitus sisältää: 

Tällä hetkellä omistan siis yhden, aivan pian 4 vuotta täyttävän siperianhuskyuroksen. Asumme Satakunnassa, tällä hetkellä kerrostalossa koirapuiston läheisyydessä, toki haaveena on jonain päivänä omakotitalo aidatulla pihalla. Koirani Jimmyn kanssa harrastetaan koirapuistoilun ja normaalien hihnalenkkien lisäksi valjakkourheilua ja aina välillä käydään mätsäreissäkin. Kesäaikaan käydään usein uimassa. Haaveena on myös vähintäänkin toisen huskyn hankkiminen ja jossain vaiheessa lauma kasvaa varmaan siitäkin, jahka päästään siihen vaiheeseen elämässä, että asutaan siellä omakotitalossa. ;) Tervetuloa lukemaan siis tätä blogia, mikäli rekikoirat ja kaikki niihin liittyvä kiinnostaa!