Tassujen määrä tuplaantui

Siitä onkin ihan turhan pitkä aika kun viimeksi olen tänne kirjoitellut. Ja hurjan paljon on tässä välissä ehtinyt myös tapahtumaan. Suurin muutos meidän arjessamme lienee se, että Jimmy on saanut vihdoin ja viimein kaverin!
Maaliskuun puolessa välissä meille nimittäin kotiutui pieni rekikoiran alku, Joiku. Täytyy sanoa, että vaikka kuinka sitä tohkeissaan odottaa pennun tuloa taloon ja yrittää valmistautua siihen parhaalla mahdollisella tavalla, lyö se pentuarki silti hieman kasvoille. Ainakin jos edellisen huskynpennun tulosta taloon on se neljä vuotta aikaa.
Vielä kun asutaan kerrostalossa, on sisäsiisteyden opettelu aikamoista rumbaa kun rappusia saa ravata tunnin välein, välillä puolenkin tunnin. Ja ne pentuhampaat, niin pienet mutta silti niin pirun terävät. Ja aina niitä oltaisiin asettelemassa kaikkialle!

Ensimmäinen viikko uudessa kodissa.

Aika kultaa muistot, tavataan sanoa. Enkä epäile hetkeäkään etteikö näin olisi. Mutta siitä huolimatta väittäisin, että Jimmy oli pentuna huomattavasti pehmeäpäisempi tapaus, mitä tämä meidän pikku-vesselimme.
Jo ensimmäisestä päivästä lähtien Joiku oli reipas kuin mikä: Tuntui ettei sillä ollut minkäänlaista koti-ikävää ja rohkeasti se tutki joka kolkan asunnossamme ja jopa talon pihapiirissä se oli innokkaana menossa joka suuntaan. Suotta jännitimme myöskään ensimmäistä yötä, sillä se meni vallan mainiosti. Pentu nukkui yönsä pentuportin takana kiltisti ja ilman sen kummempaa draamaa ja Jimmy sai nukkua yönsä makuuhuoneessa, kuten sillä normaalistikin on tapana. Pelkäsimme siis sitä, että pentu ei rauhoitu lainkaan nukkumaan, jos se joutuu olemaan yksin pentuportin takana, jolloin olisimme joutuneet laittamaan Jimmyn sen kaveriksi.
Ensimmäiset käskyt, istu, maahan, tassu sekä oman nimensä Joiku oppi myös ihan ensimmäisten päiviensä aikana.

Nyt oikeastaan vasta kun pari viikkoa on kulunut, sitä huomaa paremmin, että reippaasta luonteestaan huolimatta Joikunkin kotiutuminen vei pienen aikaa. Nykyään nimittäin arki tuntuu järjestäytyneen jonkinlaiseen rytmiin kun alussa niin meillä ihmisillä kuin Joikullakin tuntui olevan uudet rutiinit hieman hakusessa. Nykyään aamut menee heräämisen ja aamupalan jälkeen tunnin parin välein ulkona ramppaamisessa, iltapäivällä koirien kanssa tehdään Joikun mittapuulla hieman pidempi lenkki, jonka jälkeen pentu taas saa ruokaa ja nukkuu ja sitten alkaakin iltaramppaaminen koirien kanssa ulkona. Usein iltaisin, kun mieheni on ensin vienyt Joikun ulos ja lähtee sitten viemään Jimmyä iltalenkille, jään kahdestaan kotiin Joikun kanssa ja pääsen todistamaan sellaisia iltahepuleita että oksat pois. Eräänkin kerran aikana olin lähes varma, että pentu roikkuu kohta kattolampusta, sillä niin paljon virtaa sillä tuntui olevan! Sen kerran sainkin aika reippaasti komentaa, että pentu vihdoin rauhoittui ylikierrostilastaan.

Ja tosiaan, meillä on menossa treenikausi mitä tulee näiden yhteisulkoilutuksiin, joten siksi enimmät ulkoilut tapahtuvat koirilla erikseen. Sillä hassua kyllä, välillä kun nämä ulkoilevat yhdessä, on Jimmy se, joka saa kauhean hepulin ja tarttuu Joikua niskasta ja yrittää riepotella. Siinä on kyllä muutama kirosana kielen päällä, jos yksin on tuon sirkuksen kanssa liikkeellä ja yrittää repiä 25 kiloista huskya yhdellä kädellä irti toisen niskasta ja samalla pitää toisessa kädessä pikku-piraijan hihnaa.

Yleisesti ottaen pojat tulevat hienosti toimeen. Täytyy tunnustaa, että hieman jännityksellä odotan pennun alkavaa murrosikää ja sitä, miten meillä sitten koirien keskinäinen hierarkia järjestyy. Jimmy nimittäin on niin lepsun luonteinen, että nyt jo antaa periksi herkästi Joikulle, jopa ruokakupilla. Ainut mistä on Jimmyn taholta tullut sanomista, on luut. Joikulle taas isompien koirien kunnioittaminen tuntuu olevan täysin vieras juttu. Jo ensimmäisinä päivinä ulkoillessaan talomme vieressä olevassa puistossa, se istui rinta rottingilla murahdellen tuijottamaan kun vastaan käveli vieras koira.
Ja mitä tulee äänen käyttöön, sen Joiku kyllä osaa jos niikseen tulee. Auta armias, jos ruoka on pistetty tekeytymään sillä aikaa kun Joiku käy ulkona ja sisälle tultaessa pitäisi vielä tassut pyyhkiä! Sellainen laulanta alkaa ettei mitään rajaa ja meidän mykkä-poika Jimmykin vielä yhtyy tähän lauluun häntä heiluen. Ennen laulavat huskyt youtube-videoissa naurattivat. Nyt toivon että naapureita naurattaa moinen tosielämässä.

 Koda kävi kylässä. :)

Rentoa uneksintaa.

Tällä viikolla käytiin vähän ulkoilemassa metsässä poikien kanssa ja Joiku sai olla hetkittäin irti kun treenattiin luoksetuloa. Voi sitä onnea kun pieni sai pinkoa vapaana omaan tahtiinsa, tehden juoksuspurtteja ja välillä pyllähtää sammalikkoon! Jimmy-parka katseli huuli pyöreänä juoksuvyön päästä: miksi tuo rääpäle saa mennä vapaana ja minä en? 

Sylissä matkustaminen on kivaa. 

Metsälenkin päätteeksi on hyvä nukkua "isoveljen" kainalossa.